Evijärvi - Itseään suurempi kunta Evijärvi - Itseään suurempi kunta

Ota kantaa päätöksentekoon!  •  Lataa Evijärvi app App Store & Google Play

Evijärven Kunta - 150 vuotta

Evijärven kunta tulee suorittamaan maanantaina 12.11.2018 puiden kaatoa Voltintiellä koulukeskuksen liittymän kohdalla. Puiden kaataminen aloitetaan aamupäivällä.

Koska puut ovat aivan tien vierustassa, Voltintien läpi kulkeva liikenne joudutaan katkaisemaan osittain. Koulukeskuksen parkkipaikalle kulkevat liittymät ovat puiden kaatamisen aikana käytettävissä, joten liikenne voi kiertää alueen parkkipaikan kautta.

Pahoittelemme toimenpiteestä liikenteelle aiheutuvaa haittaa.

Alla karttakuva alueesta, jossa puiden kaataminen suoritetaan.

voltintie puunkaato

Lisätietoja: rakennusmestari Anssi Kylkisalo  |  040 7699 299

Opintie esikoulusta lukioon

Evijärvellä voi käydä koko opintien esikoulusta lukioon. Evijärveltä on hyvä ponnistaa tulevaisuuteen. Toiminta-ajatus on: Tänään teemme yhdessä työtä huomista varten eilisestä ponnistaen. Lue lisää

Hyvä paikka yrittää

Pohjalainen yrittäjyys elää vahvana Evijärvellä. Kunnassa on monipuolinen ja vireä yritystoiminta. Yritteliäs asenne heijastuu myös kunnan toiminnassa ja kehittämisessä. Lue lisää

Evijärven Kunta kunnanjohtajan terveyhdys

Tekemistä ympäri vuoden

Evijärveltä löydät tekemistä kaikkina vuodenaikoina. Evijärvi on mahtava kesäkunta järviluonnon syleilyssä, jossa riittää aktiviteetteja ja toimintaa ympäri vuoden. Kurkkaa tapahtumakalenteria!

Asumisen mukavuutta Evijärvellä

Evijärveltä löydät viihtyisiä ja kodikkaita tontteja vakituiseen asumiseen ja vapaa-aikaan. Vesistöt ja rantamaisema luovat kunnasta kaiken ikäisille viihtyisän asuinpaikan ja vierailukohteen. Lue lisää

Kirjastopalvelut

Evijärvellä on tasokas kunnankirjasto, josta löydät lukemista joka lähtöön. Kirjastosta saat uutuuskirjat ja klassikot tietokirjallisuutta unohtamatta. Tule lainaamaan! Lue lisää