Maa-aineslain mukainen lupa

Maa-ainesten ottaminen muuhun kuin omaan kotitarvekäyttöön vaatii maa-aineslain mukaisen luvan.  Lupaa haetaan kunnasta. Kunta päättää luvan myöntämisestä ja valvoo ottamista kunnan alueella. Lupaharkinnassa on otettava huomioon maa-aineslain 3 §:n ympäristöehdot.

Maa-aineslain 23a § velvoittaa maa-ainesluvan haltijan ilmoittamaan lupaviranomaiselle vuosittain otetun aineksen määrän ja laadun. Maa-ainesten vuotuisesta ottamisesta ilmoitetaan Etelä-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen.

Kotitarveotto

Lupa ei ole tarpeen, jos maa- aineksia otetaan omaa tavanomaista kotitarvekäyttöä varten asumiseen tai maa- ja metsätalouteen. Käytön tulee liittyä rakentamiseen tai kulkuyhteyksien kunnossapitoon. Ottamispaikat on kotitarveotossa  sijoitettava ja ainesten ottaminen järjestettävä tällöinkin siten kuin mma-aineslain 3 §:n 4 momentissa säädetään. Ottamisessa on lisäksi noudatettava 3 §:n 1 ja 2 momentin vaatimuksia, jos ottaminen tapahtuu ns. yhteisalueella.

Valvontaviranomaiselle tulee ilmoittaa kotitarveoton ottopaikan sijainti ja arvioitu ottamisen laajuus, jos ottamisalueelta on otettu tai on tarkoitus ottaa enemmän kuin 500 kiintokuutiometriä maa-aineksia.Ilmoitus kotitarveotosta tehdään kuntaan.

Maa-ainesten ottamisen lupahakemus

Maa-ainesten ottaminen, tarkastus ja valvonta palvelumaksut

Yhteystiedot

Evijärven kunta
Viskarinaukio 3
62500 Evijärvi

044 769 9248
evijarven.kunta@evijarvi.fi

Laskutusosoitteet muuttuvat 21.10.2023

Verkkolaskut

Verkkolaskuosoite 003701778041 
Välittäjätunnus 003703575029
Operaattori CGI

Paperilaskut
Evijärven kunta
C/O Järvinet Oy
PL 29
62901 Alajärvi

 
» Henkilöstö

Aukioloajat

Kunnantalon aukioloajat
ma-pe 8.30-15.00

Kunnantalo on suljettu:
15.5.2026
29.6.-2.8.2026
21.12.2026-6.1.2027