Ehkäisevä päihdetyö on lakisääteistä toimintaa, jolla ehkäistään ja vähennetään alkoholin, tupakka- ja nikotiinituotteiden ja huumeiden käyttöä ja ongelmallista rahapelaamista sekä niistä aiheutuvia terveydellisiä, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia haittoja (Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä 523/2015, terveydenhuoltolaki 1326/2010, 11 ja 12§).

Kunnan peruspalvelut muodostavat ehkäisevän päihdetyön perustan ja suuri osa työstä tapahtuu peruspalveluissa. Kunnan tehtävänä on huolehtia että ehkäisevä päihdetyö on pitkäjänteistä, koordinoitua ja kaikkiin kuntalaisiin kohdistuvaa. Ajanmukaisella tiedolla, osaamisella ja menetelmillä kunnan ehkäisevä päihdetyö on vaikuttava ja kustannustehokas keino vähentää kuntalaisten kärsimystä ja turvattomuutta. Osaamisen kehittämiseen ja ylläpitoon sijoitetut voimavarat ovat kunnalle kannattava sijoitus. Kansalaisjärjestöt, kuntalaiset, elinkeinoelämä ovat välttämättömiä peruspalveluiden yhteistyökumppaneita.

Ehkäisevää päihdetyötä koordinoidaan ja toteutetaan kuntayhteistoiminnassa moniammatillisena työryhmätyönä.Evijärven kunnan ehkäisevästä päihdetyöstä vastaa sivistyslautakunta. Ehkäisevää päihdetyötä koordinoiva- ja sidosryhmätoiminnasta vastaava vastuuhenkilö on liikunta- ja nuoriso-ohjaaja.

Ehkäisevän päihdetyön koordinaatio

Ehkäisevän päihdetyön koordinaatiosta on muodostettu toimintaa ohjaava prosessikuvaus hallinnollisen sekä käytännön työn toteutuksesta. Prosessikuvauksessa avataan ehkäisevän päihdetyön koordinaatiota kunnassa sekä alueellisissa verkostoissa.

Ehkäisevän päihdetyön koulutus, kampanjat ja materiaalit (Ehyt ry)

Yhteystiedot

Evijärven kunta
Viskarinaukio 3
62500 Evijärvi

044 769 9248
evijarven.kunta@evijarvi.fi

Laskutusosoitteet muuttuvat 21.10.2023

Verkkolaskut

Verkkolaskuosoite 003701778041 
Välittäjätunnus 003703575029
Operaattori CGI

Paperilaskut
Evijärven kunta
C/O Järvinet Oy
PL 29
62901 Alajärvi

 
» Henkilöstö

Aukioloajat

Kunnantalon aukioloajat
ma-pe 8.30-15.00

Kunnantalo on suljettu:
15.5.2026
29.6.-2.8.2026
21.12.2026-6.1.2027