Pihatien talvihoitoavustus ikääntyneille
Kotona asuville ikääntyville kuntalaisille voidaan myöntää avustusta asuinrakennuksen pihatien talvihoitoon. Asuinrakennuksen tulee olla hakijan vakituisessa ympärivuotisessa asuinkäytössä. Avustettavan tien tulee olla pihatie, jonka varrella ei ole muuta vakinaista asutusta ja jolla ei ole perustettuna tiekuntaa. Pihojen aurausta ei avusteta.
Avustusta voi hakea pihatien talvihoitoon seuraavin perustein:
Myönteisen avustuspäätöksen saaneelle maksetaan avustusta pihatien pituuden mukaan seuraavasti:
Pihatien mitta lasketaan viimeisen nimetyn tien reunasta alkaen ja päättyen piha-alueen keskelle. Mittauksen suorittaa kunnaninsinööri maanmittauslaitoksen ylläpitämästä kiinteistörekisterikartasta.
Avustusta haetaan 18.10.2023–31.12.2023 välisenä aikana kuluvan talven ajalle.
Avustusta haetaan kunnasta saatavalla yksinkertaisella lomakkeella. Lomake on saatavilla Evijärven kunnan nettisivuilta www.evijarvi.fi tai kunnantalolta alakerran aulasta. Lomakkeen liitteeksi hakijan tulee toimittaa todistus edellisvuoden verotettavista tuloista.
Puutteellisilla tiedoilla olevaa hakemusta ei käsitellä. Hakemuksen täyttämisessä voidaan kuitenkin avustaa. Avustus myönnetään viranhaltijapäätöksenä. Avustus maksetaan hakijan ilmoittamalle tilille. Oman ja vastikkeetta tehdyn työn osuus ei kuulu avustettaviin kustannuksiin. Avustuspäätös voidaan tehdä vain hakijan nimiin.
Lisätietoja www.evijarvi.fi -> asuminen ja ympäristö -> avustukset
Tekninen toimi, toimistonhoitaja Miia Pahkakangas
p. 044 7699 591
Viite: Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) ja valtioneuvoston asetus merenhoidon järjestämisestä (980/2011). |
KUULUTUS
Suomen meriympäristön tila 2024 kuuleminen
Tausta
Merenhoidon suunnittelua ohjaavat Suomessa laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) sekä valtioneuvoston asetus merenhoidon järjestämisestä (980/2011), joilla on toimeenpantu Euroopan unionin meristrategiapuitedirektiivi (2008/56/EY). Merenhoidosta vastaa ympäristöministeriö yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Merenhoidon tavoitteena on meriympäristön hyvä tila rantaviivasta talousvyöhykkeen ulkorajalle saakka. Suomen merenhoitosuunnitelma päivitetään kolmessa vaiheessa kuuden vuoden välein. Nyt kuultavana oleva merenhoitosuunnitelman ensimmäinen osa Suomen meriympäristön tila 2024 päivitetään vuonna 2024. Toinen osa Suomen merenhoitosuunnitelman seurantaohjelma vuosille 2026–2032 päivitetään vuonna 2026 ja suunnitelman kolmas osa, Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelma vuosille 2028–2033, päivitetään vuonna 2027. Tarkistettu merenhoitosuunnitelma viedään kokonaisuudessaan valtioneuvostolle hyväksyttäväksi vuoden 2027 lopussa.
Asiakirjat ja niiden nähtävillä olo
Kuultavana oleva aineisto on Suomen meriympäristön tila 2024, joka muodostaa merenhoitosuunnitelman ensimmäisen osan. Lisäksi tila-arviota taustoittavat asiakirjat Hyvän meriympäristön tilan määritelmät 2024 sekä Merenhoidon ympäristötavoitteiden tarkistaminen 2024. Ne eivät ole varsinaista kuulemisaineistoa, mutta myös niistä voi antaa palautetta. Lisäksi tausta-aineistona on Itämeren suojelukomission (HELCOM) koko Itämeren tilaa käsittelevä englanninkielinen raportti State of the Baltic Sea 2023.
Kuultavana oleva aineisto tausta-asiakirjoineen on luettavissa verkkosivustolla osoitteessa http://www.ymparisto.fi/vaikutavesiin/merenhoito, jossa ovat myös ohjeet palautteen antamiseksi.
Palautteen antaminen
Kaikilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä kuultavana olevasta aineistosta 15.3.2024 klo 16.00 mennessä ensisijaisesti lausuntopalvelu.fi-verkkopalvelun kautta otsikolla Suomen meriympäristön tila 2024 tai toimittamalla palaute sähköisesti tai kirjallisesti Varsinais-Suomen ELY-keskukseen. Sähköpostiosoite: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., postiosoite: Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, PL 236, 20101 Turku, käyntiosoite: Itsenäisyydenaukio 2, 20800 Turku.
Voitte antaa palautetta myös siitä, onko Suomen meriympäristön tila 2024 riittävä viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain (200/2005) mukaisen ympäristöarvioinnin kannalta. Ympäristöarviointi eli SOVA-arviointi tulee huomioimaan myös merenhoitosuunnitelman seurantaohjelman ja toimenpideohjelman kuulemisten yhteydessä annettavan palautteen. Ympäristöarviointi viimeistellään, kun koko merenhoitosuunnitelma on valmis vuonna 2027.
Lisätietoja Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa antavat:
Janne Suomela p. 0295 022 947 janne.suomela(at)ely-keskus.fi
Pekka Paavilainen p. 0295 022 921 pekka.paavilainen(at)ely-keskus.fi
Turussa 15. päivänä joulukuuta 2023
Varsinais-Suomen ELY-keskus
ILMOITUS KUULUTUKSESTA
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) ilmoittaa, että vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) mukaiset vesienhoidon keskeiset kysymykset ja työohjelma sekä ympäristövaikutusten arviointi ovat kuultavana. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen kunnat kuuluvat pääosin Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueeseen, mutta jotkut kunnat kuuluvat osaksi myös Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueelle (Kannus, Lestijärvi ja Toholampi) ja Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueelle (Alajärvi, Lestijärvi, Perho ja Soini).
Julkinen kuulutus on nähtävillä 15.12.2023 – 17.6.2024 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen verkkosivulla www.ely-keskus.fi/kuulutukset/etelä-pohjanmaa.
Vaasan hallinto-oikeuden päätös ympäristönsuojelulain mukaisessa valitusasiassa