Evijärven kunta pyrkii avaamaan yksinyrittäjien koronavirustilanteen tukihaun keskiviikkona 15.4.2020. Tiedotamme haun avautumisesta nettisivuilla ja kunnan facebooksivulla.
 
  • Yksinyrittäjät voivat hakea tukea kunnalta.
  • Yksinyrittäjä hakee avustusta kirjallisesti kotikunnastaan (YTJ-rekisterin mukainen kotikunta).
  • Yksinyrittäjänavustuksessa kyse on 2000 euron suuruisesta vakiosuuruisesta kertakorvauksesta yksinyrittäjän laskennallisiin, yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin, kuten yritystoimintaa varten hankittujen tilojen ja laitteiden kustannukset sekä kirjanpito- ja muut toimistomenot.
  • Avustuksen edellytyksenä on, että yritystoiminta on päätoimista. Päätoimiselta yksinyrittäjällä tarkoitetaan yrittäjää, jolla on yrittäjän eläkevakuutus (YEL-vakuutusnumero) tai joka voi esittää vähintään vuosittaisen 20000 euron yrittäjätulon tai laskutuksen. Mikäli yritys aloittanut alle 6 kk sitten tulee soittaa, että jo syntynyt tulovirta olisi jatkuessaan johtanut 20000 euron laskutukseen 12 kuukauden ajanjaksolla.
  • Yksinyrittäjäavustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että yrityksen merkittävästi heikentynyt taloudellinen tilanne ja alentunut liikevaihto johtuvat koronaepidemiasta.
  • Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että yksinyrittäjällä arvioidaan olevan edellytykset kannattavaan toimintaan.
  • Hakijaa pyydetään vakuuttamaan, että aikoo jatkaa yritystoimintaansa koronaepidemian jälkeen. Hakijalta pyydetään myös kuvaamaan, miten aikoo käyttää saamansa avustuksentoimintansa vakauttamiseksi.
  • Kunta käsittelee ja maksaa tuen yrittäjälle.

***

Lisätietoa:
Työ- ja elinkeinoministeriö:
https://tem.fi/kysymyksia-ja-vastauksia-koronasta-ja-yksinyrittajista

Suomen Yrittäjät:
https://www.yrittajat.fi/yrittajat/kaikki-koronasta-yrittajalle

 

 

Kunnantalo1

 

 

Yhteystiedot

Evijärven kunta
Viskarinaukio 3
62500 Evijärvi

044 769 9248
evijarven.kunta@evijarvi.fi

Laskutusosoitteet muuttuvat 21.10.2023

Verkkolaskut

Verkkolaskuosoite 003701778041 
Välittäjätunnus 003703575029
Operaattori CGI

Paperilaskut
Evijärven kunta
C/O Järvinet Oy
PL 29
62901 Alajärvi

 
» Henkilöstö

Aukioloajat

Kunnantalon aukioloajat
ma-pe 8.30-15.00

Kunnantalo on suljettu:
15.5.2026
29.6.-2.8.2026
21.12.2026-6.1.2027