Kuluneet pari vuotta on maailmalla ja Evijärvelläkin eletty erikoisia aikoja kun normaalia ihmisten kanssakäymistä ja toimintaa on rajoitettu koronan leviämisen ehkäisemiseksi. Nyt kesäksi olemme palanneet normaaliin päiväjärjestykseen siltä osin ja saamme viettää kesää vapaammin. Kesä Suomessa ja Evijärvellä onkin täynnä tapahtumia, joista jokainen voi valita mieluisat, itselleen ja kesäaikatauluun sopivat.
Evijärvi -viikko ja Evijärven markkinat järjestetään heinäkuun alussa. Evijärvi -viikon ensimmäiset tapahtumat ovat itse asiassa jo kesäkuun puolella ja Markkinapäivä on lauantai 9.7. Kiitettävän monet tahot ovat lähteneet mukaan tapahtumiin, ja Evijärvi-viikolla onkin tapahtumia jokaiseen makuun.
Evijärvi –tuottaa –tapahtuma sekä Järjestömarkkinat järjestetään syysuun alussa, joten myös loppukesälle (tai alkusyksyyn) on luvassa päivä, jolloin kaikille on tarjolla mielenkiintoista nähtävää ja tekemistä sekä mahdollisuus tutustua Evijärvellä toimiviin yrityksiin ja yhdistyksiin.
Lisäksi Evijärvellä on pitkin kesää monen aktiivisen yhdistyksen ja toimijan tapahtumia joiden monipuolisesta annista jokainen voi poimia omansa.
Evijärven kunnostushankkeella on viime vuosina parannettu pitkäjänteisesti Evijärveä ja lisätty järven hyötykäyttöä. Hankkeella on tehty mm. niittoja, kosteikkosuunnitelmia sekä poistettu roskakalaa. Hanketta on toteutettu hyvässä yhteistyössä eri tahojen kanssa. Kunnan rahoituksen lisäksi siihen ovat oman panoksensa antaneet vesiosakaskunnat, Ely -keskus ja Ähtäväjoki -rahasto. Hakemus Evijärven vedenpinnan nostamiseksi 10 cm:llä on vireillä. Kunta on puoltanut hakemusta ja toivottavasti Aluehallintovirastosta saadaan asiaan myönteinen päätös mahdollisimman pian.
Evijärvellä järjestettiin jo perinteeksi muodostunut koko kunnan siivouspäivä sekä siivousviikko toukokuun alussa. Siivouspäivässä toteutuu hyvin evijärveläisten yhteisöllisyys. Yhdessä luomme yhä viihtyisämpää asuinympäristöä meille kaikille.
Evijärven koulukeskuksen alueen kehittäminen jatkuu. Viime vuonna alkoi liikuntasalin laajentamisen rakennustyöt ja nyt kesällä työt valmistuvat. Kesälomakauden jälkeen liikkujat pääsevät hikoilemaan upouuteen saliin. Liikuntasali täydentää mainiosti kunnan jo entuudestaan erinomaista liikuntapaikkatarjontaa.
Evijärvi tunnetaan järjestöystävällisenä kuntana. Evijärven kylien kehittämisrahaa on jaettu vuodesta 2017 erilaisiin hankkeisiin, tapahtumiin ja toimintaan. Kylien kehittämisrahalla kehitetään koko kuntaa aktivoiden kaikkia kyliä ja yhdistyksiä sekä muita toimijoita. Kehittämisraha on kerännyt paljon kiitosta ja sitä on hyödynnetty moniin eri tarkoituksiin. Kuluneen parin vuoden aikana kehittämisrahan hakukriteereitä on myös sovellettu syksyn hakukierroksilla niin, että koronan vuoksi hankalassa tilanteessa olevien yhdistysten on ollut mahdollista hakea tukea yleiseen toiminnan ylläpitoon ja kustannusten kattamiseen perinteisen kehittämisen sijaan. Kunta on näin pyrkinyt osaltaan auttamaan tärkeitä yhteistyökumppaneitaan vaikeiden aikojen yli. Kevään 2022 haussa kylien kehittämisrahaa jaettiin taas perinteiseen malliin ja hakemuksia hyville hankkeille tulikin aivan mukavasti. Vaikuttaa siltä, että parin vuoden hiljaiselon aikana on monien mielessä muhinut ideoita, joita tulevien kehittämisrahakierrosten avulla päästään toteuttamaan.
Evijärvi on pilottikuntana mukana Landemia –hankkeessa, joka on Eteläpohjalaiset kylät ry:n ja Luonnonvarakeskuksen toteuttama maaseudun elinvoimaan keskittyvä kehittämishanke. Hankkeen tavoitteena on edistää alueemme vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta, saada alueelle uusia pysyviä asukkaita, sekä tukea ja mahdollistaa monipaikkaista asumista ja paikkariippumatonta työskentelyä. Hankkeessa on selvitetty maaseutukuntien ja kylien veto- ja pitovoimatekijöitä erilaisin kyselyin ja haastatteluin. Hanketta rahoitetaan Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen maaseuturahastosta ja hanke jatkuu kevääseen 2023.
Antinniemen rantaraitti ja –puistikko kehittyy vuosi vuodelta. Alueesta rakentuu viihtyisä yhteisöllinen oleskelu- ja harrastuspaikka – kuntalaisten keidas. Hienossa rantamaisemassa kulkeva rantaraitti, kuntoportaat ja laavu ovat olleet käytössä jo jonkin aikaa. Alue on saanut paljon positiivista palautetta liikkujilta ja kuntoilijoilta. Vuosi sitten laavun läheisyyteen saatiin ulkokuntoilulaitteet ja lapsille leikkipaikka. Tälle vuodelle aluetta on siistitty ja kehitetty edelleen. Jatkossa aluetta kehitetään edelleen suunnitelman ja mahdollisten uusien ideoiden pohjalta.
Yhdessä tekeminen ja kunnan kehittäminen jatkuu. Kunnan elinvoimaista ja hyvinvoivaa tulevaisuutta rakennetaan yhteistyössä muistaen, että kunta on kuntalaisia varten. Pitkäjänteinen työ tuottaa hyviä tuloksia. Kun muistetaan tiivis taloudenpito ja tehdään aktiivisesti töitä elinvoiman ja kuntalaisten hyvinvoinnin eteen Evijärvellä on valoisa tulevaisuus. Evijärven kuntaa on kehitetty suunnitelmallisesti eteenpäin tavoitteena kaikille entistä parempi kotikunta. Työtä kotikuntamme eteen tehdään tiiviillä yhteistyöllä yritysten, yhteisöjen ja kuntalaisten kanssa, joista löytyy ilahduttavan paljon aktiivisia toimijoita. Nyt nautitaan kesästä, jokainen tavallaan ja lomien jälkeen jatketaan yhteistä työtä entistä paremman kotikuntamme kehittämiseksi.
Aurinkoista ja sopivan lämpöistä kesää kaikille!
Mikko Huhtala
kunnanjohtaja